Kestävyys punnittavana – mistä kaupunkikestävyyden mittarit kertovat?

RSS
18.1.2021 Juha Peltomaa & Marko Tainio

Kaupunkikestävyyttä mitataan monella eri tavalla. Numerot eivät kuitenkaan aina taivu todellisuuden moninaisuuteen. Joustaako tällöin todellisuus vai indikaattorit? Mitä kestävyyden mittarit tarkoittavat kaupungin käytännöissä? Entä miten indikaattorityötä voisi kehittää refleksiivisemmäksi? Kokoonnuimme pohtimaan näitä kysymyksiä paneelikeskusteluun marraskuun lopussa Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen vuosittaiseen tilaisuuteen.

Kestävyyden sietämätön keveys

Viime vuosina YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteet eli SDG:t ja niiden seurantaindikaattorit ovat tuoneet mukanaan uusia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia seurata kestävyyttä. Indikaattorit ovat globaaleja. Suomen kontekstissa tämä tuottaa haasteita esimerkiksi silloin, kun räjähdysmäisesti paisuvia miljoonakaupunkeja ja suomalaisen yhdyskuntarakenteen mukaisia kaupunkeja luokitellaan ja vertaillaan samoilla mittaristoilla, toteaa Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrén.

Myös sosiaalisen kestävyyden ulottuvuuksien mittaaminen tuottaa ajoittain päänvaivaa. Yleisesti indikaattorit osoittavat Suomen pärjäävän hyvin kansainvälisessä vertailussa. Henkseleitä ei ole syytä kuitenkaan paukutella täälläkään. Vaikka esimerkiksi slummiutumisen indikaattori näyttäisi nollaa, samalla monessa kaupungissa asunnottomuus on sitkeä ongelma.

Indikaattorien valossa suomalaisten kaupunkien merkittävimmät kestävyyshaasteet liittyvät hajautuneeseen kaupunkirakenteeseen sekä energian ja materiaalien käyttöön. Myöskään ulkomaille ulottuvia tuotantoketjuja ja hyödykkeiden tuotantomaissa syntyviä jalanjälkiä nykyiset indikaattorit eivät huomioi.

Numeroista käytäntöihin – ja takaisin

Kunnat ovat avainroolissa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Kuntaliiton kuntakehitys- ja tutkimusjohtaja Sini Sallisen mukaan tämä näkyy myös kestävyyden mittaristossa. Kunnat toteuttavatkin Suomessa arviolta kaksi kolmasosaa SDG-tavoitteista lakisääteisin tehtävien, kehittämistoimenpitein ja paikallisten innovaatioiden kautta. Kuntasektorilla on kuitenkin haasteena, että keskeisin viitekehys eli SDG on melko vieras, vaikka sitä joissain kunnissa hyödynnetäänkin aktiivisesti. Osin tämä johtuu siitä, että globaali kehikko taipuu kankeasti paikallistasolle.

Sallisen mukaan tällä hetkellä rehottaa jopa jonkinlainen indikaattoriviidakko. Erilaisia asioita mitataan ja raportoidaan eri tahoille ja eri tavoilla, mutta yleisnäkemys siitä puuttuu, kenelle ja miksi raportointeja tehdään. Tilasto- ja tietolähtöisyydestä tulisikin siirtyä kohti käyttäjälähtöisyyttä, sillä nykyisenlaiset indikaattorit eivät välttämättä ole paras keino innostaa ja kannustaa toimijoita

Indikaattorien kehittäminen on tärkeää vaikkakin lopulta ne ovat vain väline. Tämän välineen hyödyntämiseksi esimerkiksi seurantatiedon visualisoimisesta on hyviä kokemuksia. Kuntien viranhaltijoiden työn tukemisen ohella tämä voi tukea myös kuntien johtamista, toteaa valtiovarainministeriön johtava asiantuntija Emma Terämä.

Yksi ja sama indikaattorikehikko ei kuitenkaan palvele kaikkia tarpeita. Esimerkiksi YK-raportoinnin tai kaupunkien oman kehittämisen apuvälineeksi ei liene hedelmällistä käyttää pelkästään yhtä mittaristoa. SYKEn erikoistutkijan ja kestävyyspaneelin koordinaattorin Jari Lyytimäen mukaan puhtaan numerotiedon ohella olisi tärkeää seurata myös laadullisia ja subjektiivisia indikaattoreita.

Kestävyys ei edisty siiloissa

Lahden kaupunki on saanut kansainvälistäkin tunnustusta erityisesti ympäristökestävyyden edistämisestä. Pitkäjänteisen työn todentajana erilaiset indikaattorit ovat avainasemassa. Lahden ympäristöjohtaja Elina Ojalan mukaan kolme keskeisintä tekijää menestyksekkäässä kestävyystyössä on riittävän rohkea visio, kaupungin johtotason aito sitoutuminen tavoitteisiin sekä asioiden konkreettinen toimeenpano. Ympäristöasiat pitäisi nähdä myös elinkeinokysymyksenä, asioita tulisi katsoa niin sanotusti dollarinvihrein silmälasein.

Huolimatta Lahden vahvasta kestävyystyöstä ja esimerkiksi Euroopan ympäristökaupunkistatuksesta, niin kaupungin työntekijöiden kuin kaupunkilaisten motivointi on edelleen tärkeää. Esimerkiksi Lahden kunnianhimoinen hiilineutraalisuustavoite 2025 vaatii ilmastotyön juurruttamista kaikkeen kaupungin normaaliin toimintaan – se ei ole erikseen muun päälle tehtävää. Indikaattorit toimivat parhaimmillaan tässä tekojen hyväksyttävyyden takaajina. Niillä on helppo osoittaa toimien vaikutukset.

Donitsinmuotoinen tulevaisuus?

Kaupunkikestävyyttä siis sekä edistetään että mitataan monella tasolla. On tärkeää, että kaikilla asian kanssa painivilla olisi ymmärrys tehtäviensä linkittymisestä kokonaisuuteen. Yhtenä lähestymistapana kestävyystyön kokonaisuuteen voitaisiin käyttää niin sanottua donitsimallia, jossa kestävyyttä pyritään ohjaamaan ympäristön kantokyvyn rajoihin samalla pitäen huoli perustarpeiden täyttymisestä. Donitsimallissa keskeistä on arvioida toiminnan heijastusvaikutuksia myös muualle maailmaan. Kestävyyden moninaisuutta ja sen mittaamisen hankaluutta donitsimalli ja siihen liittyvät työkalut eivät ratkaise, mutta se voisi auttaa kaupunkeja jäsentämään oman toimintansa ja kestävyyden eri ulottuvuuksien kytkentöjä.

Mittarit kertovat menneestä ja nykyhetkestä. Kokonaisuuden ymmärtämisen ohella kestävyyden mittaamisessa olisi tärkeä myös katsoa eteenpäin. Yksi paneelissamme syntynyt ajatus oli indikaattorityön yhdistäminen ennakointimenetelmiin, jolloin saataisiin ajantasaisempi ja myös uudenlaiset haasteet paremmin huomioiva kokonaisnäkemys. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi kaupunkistrategioiden yhteiskehittämistä yhdessä indikaattori- ja skenaario-osaajien sekä kaupungin eri toimijoiden kanssa. Näin indikaattorit eivät jäisi pelkiksi numeroiksi raportointeihin.

Juha Peltomaa toimii erikoistutkijana ja Marko Tainio johtajana (vt.) Suomen ympäristökeskuksen kestävän kaupungistumisen strategisessa ohjelmassa.

  • Tulosta sivu
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.