Asemayhteistyön toimintamalleja työn alla

Uutinen 23.3.2020 klo 9.04

Asemanseudut ovat matkaketjujen solmupisteitä. Niissä on usein myös hyvää kaupunkikehittämisen potentiaalia. Haasteena on se, että asemanseudulla on useita toimijoita ja heillä erilaisia rooleja. Siksi kehittämisen käynnistäminen on usein hidasta.

Helmikuussa käynnistyneen Kestävän asemanseutuyhteistyön toimintamalli –hankkeen tavoitteena on laatia ajantasainen tilannekuva asemanseuduista ja niiden kehitystarpeista sekä luoda asema-alueiden yhteiskehittämisen toimintamalleja erilaisilla asemanseuduilla hyödynnettäviksi. Työ on käynnistynyt asemanseutukunnille kohdistetulla kyselyllä, jonka tulosten pohjalta luonnostellaan toimintamalleja, joita kehitetään eteenpäin työpajoissa. Hanke valmistuu kevään aikana.

Hankkeessa ovat mukana Porin, Lappeenrannan, Kokkolan, Vantaan Tikkurilan, Helsingin Malmin, Lahden ja Hämeenlinnan asemat.

Hanke on ympäristöministeriön, Tampereen seudun kuntayhtymän/MAL-verkoston, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY:n yhteisrahoittama ja osa ympäristöministeriön koordinoimaa Kestävä kaupunki –ohjelmaa.

Lisätiedot:
Anne Herneoja, Sitowise Oy
020 747 7405
etunimi.sukunimi@sitowise.com