Yhteisöllisyys parantaa maailman

RSS
12.10.2020 Pasi Mäenpää

…mutta ensin sitä pitää taikoa esiin. Kestävä kaupunki -ohjelman Yhteisöllisyysparantolassa 17.9.2020 ratkottiin kuntien yhteisöllisyyden tarpeita ja toimia. Kolmen kunnan kimppuun käytiin yhteiskehittelyn hengessä ja 40 osallistumisen ammattilaisen voimin, ajan hengen mukaan etänä.

Outokumpu syrjäytymistä vastaan

Aikamoisia odotuksia kuntalaisten yhteisöllisyydelle on, kertoo Jukka-Pekka Lätti Outokummusta. On työttömyyttä ja ylisukupolvistakin huono-osaisuutta. Sitä halutaan torjua parantamalla eri-ikäisten yhteisöllisyyden ja mukana olon kokemuksia. Paikallinen järjestökenttä on kunnan tukena ja kylillä toimitaan.

Vinkkejä alkaa sinkoilla. Vaasassa on luotu yhteistä vuosikelloa järjestöjen kanssa ja hinkattu rajapintoja niihin sellaisiksi, että yhteispeli kunnan kanssa toimii. EU:n rakennerahastorahoilla pyörii monia hankkeita, joiden kumppaneiksi kunnat voisivat aktiivisesti hakeutua. Odotellaankohan kunnissa joskus liikaa, että tullaan pyytämään? Outokummussa tämmöinen huokoinen hallintotapa on tunnistettu sekä sote- että työllisyyspuolella.

Samanaikainen joukkotyöttömyys ja työvoimapula on pirullinen yhtälö, jota yhteisöllisyystoimin on vaikea ratkoa. Työttömyyden ongelmia voidaan kyllä helpottaa vaikkapa Suomen Kotiseutuliiton Mestarit ja kisällit -hankkeen tapaan. Siinä vanhat opettavat nuoria ja nuoret vanhoja elinympäristönsä asioista. Ylisukupolvisella oppimisella luodaan yhteistä ja aiempaa rikkaampaa kuvaa omasta elinpiiristä. Voi siellä välittyä viisautta siitäkin, miten välttää syrjäytymistä työmarkkinoilta ja miten tarttua kotiseudun moniin mahdollisuuksiin.

Outokummussa on selvästi osallisuusajattelun ja kuntayhteisön iso kuva hyvin hallussa. Olisiko nyt aika liikahtaa pienten pistemäisten toimien kautta eteenpäin? Se voisi olla vaikka Uudellamaalla vaikuttavan Siskot ja Simot -yhteisön tapaisia popup-keikkoja. Tai kylistä lähtevän pistemäisen toiminnan tukemista laajentumaan. Pikku porukoita voisi jututtaa siitä, mitä ne haluaisivat tehdä paremmin ja enemmän, ja kenen kanssa. Kaupunginosakohtainen kyläilta Outokummussa on jo mietinnässä, kertoo Jukka-Pekka, ja pohtii, olisiko ideaa toteuttaa se kaavakävelyn tapaan koronamuodikkaasti ulkona kauniissa syysluonnossa.

Heinolassa jyrää muutosagentti

Kaupunkikehityssuunnittelija Noora Kumpulaisen pitäisi muotoilla Heinolasta matalan kynnyksen yhteisö ilman ihmisten välisiä kuiluja ja hallinnon siiloja. Paljon on tekeillä. Alueidentiteettiä etsitään paikantamalla ”pehmeää tietoa” kylistä ja kulmakunnista, kuuntelemalla ihmisiä ja ratkomalla havaittuja pulmia työpajoilla. Järjestöporukat täälläkin ikääntyvät mutta somesta löydetään ainakin työikäisiä. Luovia tekijöitä kaupungissa olisi, mutta vain harvalla riittää resursseja jatkuvaan vapaaehtoisuuteen.

Palvelumuotoilijan ote yhteisöllisyyteen on omanlaisensa. Ehkä siksi asukkaiden luottamus on ollut helpompaa saavuttaa kuin virkasiskojen ja -veljien. Myös tulokset voivat silloin olla vähemmän virkamiesmäisiä, kuten heinolalaisten kanssa kehitetty halloween-tapahtuma Kammotusten karnevaali. Jyväskylästä ehdotetaan verkostoitumista muiden kaupunkien muutosagenttien kanssa, jotta työnsarka ei käy liian raskaaksi. Espoossa on opittu, että asukkaita kannattaa tukea, jotta he puolestaan antavat painetta hallintoon.

Heinolassa ollaan jo oikealla tiellä, kun jalkaudutaan kentälle. Kun yksikin viranhaltija ja kaupunkiaktiivi löytävät yhteisen sävelen, he voivat panna asioita tahoillaan liikkeelle. Kunnista puuttuu usein valmius tarttua kuntalaisten ideoihin. Kaupunkiaktiivin mukaan niitä suorastaan ammutaan alas. Paraisilla perustettiin ”aktivistivirkamiesryhmä” (ks. Paraisten osallisuustarina Saa kuulua! -julkaisussa) ylittämään hallinnon siilot, kun tarvitaan pikatoimia nopeiden ideoiden toteuttamiseksi.

Kansalaistoiminnan arvo pitäisi sekä juhlapuheissa että käytännön työssä tunnustaa, myös aktiivisten kaupunkilaisten tasavertainen asema hallintoon nähden. Tunnustusta voi luoda mediassa ja somessa antamalla huomiota ja krediittiä kaupunkilaisille. Joskus kunnilla on paha tapa omia hankkeiden saavutukset. Tai sitten olla tukematta tiettyä kansalaistoimintaa, jotta se pysyy vapaana ja kunta tasapuolisena kaikille.

Yksi osallisuuden kulmakivistä on, että kaupungin pitäisi osata kutsua kuntalaisia mukaan mutta jättää toimijuus ja omistajuus heille. Mitä enemmän tekemisten omistajuus siirtyy kansalaisille itselleen, sitä innokkaammin he osallistuvat. Jo seuraavan tapaamisen koolle kutsuminen voi olla askel siirtää asia yhteisön nimiin. Kunnan someviestinnän pitäisi tapahtua mieluummin kuntalaisten ylläpitämillä kanavilla, sehän on somen idea.

Heinolassa halutaan vallata kokonainen talo kaupunkilaisten kulttuuritoimintaan. Oppia kannattaa hakea sieltä, missä kaupunkilaiset ovat itse ottaneet aloitteen, esimerkkeinä Tampereella toiminut Keltainen talo -kulttuuritila ja Lapinlahden sairaala-alue Helsingissä. Siihen kannattaa varautua, että väliaikaiseksi ajateltu toiminta vakiintuu niin, että paikkaa ei voi enää muuksi muuttaa. Sekin pitäisi oppia näkemään positiivisena ongelmana.

Kontulassa yhteispelin paikka

Miten saada yhteisöllisyydestä lisäpotkua lähiössä, jota on kehitetty hanke toisensa perään? Nyt on Moniääninen Mellunkylä -hankkeen ja projektipäällikkö Pia Rinteen vuoro yrittää. Moniäänisyyttä, dialogia ja moninaisten ihmisten yhteispeliä tarvitaan. Pia perää lähiötyöhön toimintakulttuurin muutosta kohti rohkeita yhteisöllisiä kokeiluja. Pulmia ovat hankeriippuvuus, aikapula ja tilapula. Helsinki haluaa tukea neljättä sektoria eli asukkaiden oma-aloitteisuutta mutta miten se käytännössä tehdään?

Yhteisöihin on jalkauduttava mukaan eikä kaikkiin väestöryhmiin suinkaan synny luottamuksellisia suhteita yhdellä tapaamisella. Nuorisoporukka tai etninen ryhmä ei heti näe viranomaista kumppanina. Silloin avunpyyntö voi olla hyvä avaus, sen saa virkahenkilökin tehdä. Auttaminen antaa merkityksellisyyden tunnetta ja sitoo yhteen.

Toinen on avuntarjous: mitä voisin tehdä hyväksenne? Turussa on kulkenut Fingerroosin säätiön Kaffekameli-laatikkopyörä, jolle on helppo mennä juttelemaan. Semmoisella eleellä kaupunkikin voisi notkistaa hankekankeutta – tekemällä yllättäviä ja hauskojakin pikku eleitä ihmisten arkimiljöössä.

Erätauko-dialogi on hyvä menetelmä joko saada vuoropuhelu jostain kysymyksestä alkuun tai luoda kunnioittavaa ymmärrystä tulehtuneissa väestösuhteissa. Polarisoitumisen hillitsemiseksi on tärkeää kutsua ns. “hiljaisia” ihmisiä keskeltä mukaan. Rohkea kokeilu voi joskus kuitenkin olla kutsua myös paikallisen somen “huutelijat” Erätaukoon, jossa joutuu katsomaan toista silmiin ja kuuntelemaan.

Kontulassa on aktiivisia toimijoita ja ostarin tienoon uudistamisesta on juuri järjestetty kilpailu. Se hetki kannattaa hyödyntää, sillä ostarista kaikilla on mielipide. Yhteisellä keskustelulla Kontulan identiteettiä voidaan päivittää uusiksi, ei yhdeksi ja yksimieliseksi vaan monenmieliseksi ja kaikille kuuluvaksi.

Mediaa kannattaa lämmitellä tekemään tunnustusta antavia juttuja, sillä ”olit lehdessä” -kohtaamiset voimaannuttavat. Hanke voi hehkuttaa toimintaa blogissa ja linkata paikallisiin someryhmiin. Nuoria voi aktivoida koulujen kautta tekemään juttuja lehtiin tai videoita.

Yhteisöllisyys näyttää Kontulassa nykyään kaventuvan korttelikohtaiseksi. Onko se hyvä vai huono asia? Fiksuinta lienee antaa asukkaiden määrätä mittakaava ja hallinnon mukautua siihen. Aktiivisuutta kannattaa tukea siellä, missä sitä on, vaikka se tarkoittaisi alueellista epätasapuolisuutta. Yhteisöllisyys on lopulta kaupunkilaisten keskinäinen ilmiö, ei hallinnon jyvittämää hyvää.

Mutta samalla pitää erikseen huolehtia hiljaisista porukoista toisin toimin. Porkkanaakin voi käyttää: ottakaa vaikkapa vielä nuoriso tekemisiinne mukaan tai laajentukaa naapurikortteliin, niin saatte rahallista tukea! Ja jos jokin kuulostaa liikaa aktivismilta, kannattaa muistaa, että osallistuva budjetointikin on Brasilian radikaalin demokratian liikkeestä lähtöisin.

Rusinat korona-ajan pakkopullasta

Koronakriisi on nostanut esiin monenlaista toimintaa, sekä avunantoa että digitaalisen kanssakäymisen muotoja (https://innokyla.fi/fi/kokonaisuus/kuntien-kaytannot-koronaepidemian-ja-poikkeusolojen-aikana/toimintamallit). Kunnissa kannattaa miettiä, miten rakentaa näistä pysyviä käytäntöjä. Monet kuntien kokoukset ja vaikkapa hankkeiden ohjausryhmäkokoukset voisivat aueta striimeinä ja tallenteina suoraan kuntalaisille. Puheoikeuttakin voitaisiin sopivasti jakaa ja käyttää vaikka pikagalluppeja.

Suoran digidemokratian ei tarvitse tulla lakimuutosten kautta ja edes demokratia-ajatuksen kautta vaan yhteisöllisyyden kautta viestintää laajentamalla ja tihentämällä. Jyväskylässä pidetään kuntapäättäjien avoimia kuntakahveja Zoomilla. Vaasassa on pidetty sähköinen yhdistysilta kaupunginjohtajan ja sote-johtajan kanssa. Espoossa on järjestetty diginä mm. dialogeja ja kaavatilaisuuksia, sekä vastavetona etäilylle elvytetty kaavakävelyjä. Koronaohjeistuksesta on tehty kieliversioita järjestöjen kanssa – siinäkin kriisihetken yhteistyökuvio, joka kannattaa vakiinnuttaa!

Yksi jäi tilaisuudessa sanomatta ääneen. Kunta voi tehdä paljon hyvää, jos sen kaikki asiakaspalvelijat omaksuvat sen, mitä Tommi Laitio on Helsingissä ajanut. Hyväksyvä katse kaikille: olet tervetullut ihan sellaisena kuin olet!

Pasi Mäenpää, kaupunkisosiologian dosentti, Helsingin yliopisto

 

Ajatuksia yhteisöllisyyteen

  • Yhteisöllisyyttä ei voi tehdä, mutta sitä voi tukea ja kasvattaa.
  • Yhteisöllisyys ei tarkoita yhtenäisyyttä, samanlaisuutta.
  • Tunnista yhteisöllisyys pienessäkin mittakaavassa – ja vastustajissa!
  • Anna ihmisten omia asiat tekemällä itse!
  • Muista antaa viestinnällä kunniaa toisille!
  • Jakaminen on yhteisöllisyyttä, käytä sitä sanaa viestinnässä!
  • Yhteisöllisyys ei ole aina pysyvää vaan ilmaantuvaa.
  • Avunpyyntö on hyvä avaus yhteisöllisyyteen…
  • …ja hauskanpito ihan sallittu tavoite.
  • Tulosta sivu
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.